Yllä oleva teksti on uusimmasta Meidän perhe -lehdestä. Ja niiiin totta! Ainakin tässä vaiheessa kun toinen lapsi on vauva ja toinen uhmaikäinen. On päiviä, kun ei tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa. Kun yrittää olla kiva äiti ja viedä esikoisen keskustan isompaan puistoon mutta vauva herääkin melkein saman tien kun on päästy puistoon... Päädytään kirjastoon kun siellähän voi imettää. No niinpä voi ja kivaa on. Niin kivaa ettei esikoinen huomaa käydä vessassa ja tulee pissavahinko. Kahdesti. Sitten ei auta kuin kiskoa esikoiselle pelkät haalarit ja kengät ylle, ilman housuja tai sukkia siellä alla. Ja kärrätä lapset kotiin. Esikoisella lämmikkeenä peitto, joka tippuu huomaamatta matkan varrella ja sitä on sitten palattava hakemaan.. Ja kun hikisenä pääset kotiin, huutavat molemmat lapset.
Mutta on hyviäkin päiviä. Tosi hyviä. Niitä kun äitikin jaksaa laulaa ja tanssia. Kun tuntuu suurelta etuoikeudelta olla kotona näiden kahden, esikoisen, 2,5v ja vauvan, kohta 3 kk, kanssa.
Pääasiassa edelleen elo tuntuu kaaoksen hallinnalta. Paitsi iltaisin. Silloin kun on lelut kerätty ja lapset nukkumassa, miettii taas, ett eihän se päivä niin paha ollutkaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti